Jos tarkoituksenasi on ajaa lyhyitä, alle 30 kilometrin matkoja kaupungissa, sähköpotkulauta on kannattava hankinta. Sähköpotkulauta on helppo ja nopea kulkuväline, jolla pääset paikasta toiseen näppärästi. Sähköisten potkulautojen huono puoli on kuitenkin se, ettet pysty kuljettamaan paljon tavaraa mukanasi.
Milloin sähköpotkulauta on sitten kannattava hankinta? Tässä kirjoituksessa käydään läpi muutamia asioita, jotka vaikuttavat sähköpotkulaudan hankintaa. Jotkin seikat saattavat painaa enemmän toisten vaakakupissa, ja toiset asiat saattavat olla keskeisempiä toisille.

Käyttötarkoitus ratkaisee kannattavuuden
Käyttötarkoitus siis määrittelee pitkälti sen, kannattaako sähköpotkulautaa hankkia. Jos haluat lähteä pitkille retkille ja ajaa maastossa, niin sähköpotkulauta ei ole kannattava valinta. Lyhyet matkat kaupungissa puolestaan taittuvat todella hyvin. Useimmilla sähköpotkulaudoilla ei myöskään ole mitään asiaa maastoon, sillä renkaat ovat liian pienet.
Myös moottorin teholla on väliä, sillä tehokkaammalla moottorilla varustetuilla sähköpotkulaudoilla pärjää paremmin vaihtelevassa maastossa. Jos ajomaastosi vaihtelee, niin isompi lauta tehokkaalla moottorilla ja kookkaalla akulla on parempi valinta. Jos ajat suurimman osan hiekkateillä, niin polkupyörä saattaa olla sinulle parempi valinta.
Myös istuma-asento vaikuttaa siihen, onko sähköpotkulauta kannattava hankinta. Jos seisominen laudan päällä on sinulle ok, ja se ei haittaa sinua, niin sähköpotkulauta voi olla hyvä hankinta. Polkupyörän ja monen muun laitteen satulassa pystyt kuitenkin olemaan istuma-asennossa, joten voisin väittää sähköpyörän tai tavallisen polkupyörän olevan mukavampi kulkupeli. Tässäkin matkan pituus on ratkaisevassa osassa, lyhyet matkat voivat taittua mukavasti seisoma-asennossakin.

Onko sinulla paljon tavaraa kuljetettavana?
Jos sinulla on paljon tavaraa kuljetettavana, ja haluat silti hankkia sähköpotkulaudan, niin parempi hankkia myös iso selkäreppu. Sähköpotkulaudalla pystyt kuljettamaan käytännössä kaiken, mitä reppuusi mahtuu. Ylimääräisille kasseille ei ole paljoakaan tilaa, ellet halua laittaa niitä ohjaustankoon roikkumaan. Kassien roikuttaminen ohjaustangossa pilaa kuitenkin tasapainon, ja on suuri mahdollisuus, että tavarat tippuvat tangolta.
Jos arkesi pyörii urheiluharrastuksen tai jonkin muun ajanvietteen ympärillä, joka vaatii paljon varusteita, niin sähköpotkulauta ei välttämättä ole paras valinta. Välillä kaupungilla kulkiessa näkee ihmisiä ajamassa sähköpotkulaudalla ison jääkiekkokassin kanssa. Meno voi olla välillä aika vaappuvan näköistä, ja tasapaino ei tietenkään ole paras mahdollinen ison kassin kanssa, vaikka se olisikin selässä.
Polkupyörän tai sähköpyörän avulla pystyt kuljettamaan paljon enemmän tavaraa mukanasi, koska pyörään voi asentaa tarakan tai pyörälaukkuja. Tasapaino on myös helpompi säilyttää pyörällä, kun sinulla on paljon tavaraa matkassa.
Sähköpotkulauta onkin siis sopiva lyhyille matkoille, jos sinun ei tarvitse kuljettaa paljoa tavaroita mukana. Mutta jos haluat kuljettaa isoja määriä tavaroita tai muuta kookasta, niin jokin muu kulkuväline voi olla sinulle sopivampi.

Haluatko liikuntaa vai ainoastaan päästä paikasta toiseen?
Yksi asia, mikä kannattaa ottaa huomioon kun harkitset sähköpotkulaudan hankkimista on se, että sähköpotkulauta kulkee eteenpäin ilman lihasvoimaa. Kun ajat sähköpotkulaudalla, et siis saa ylimääräistä liikuntaa. Sähköisellä potkulaudalla ajaminen ei siis juurikaan kohota kuntoa, vaan liikkuminen sujuu helposti ilman lihasvoimaa.
Sähköpotkulauta voikin siis olla erinomainen kulkuväline, jos teet fyysistä työtä lähellä kotiasi. Sähköisellä potkulaudalla työmatka taittuu yhtä nopeasti kuin polkupyörällä, ja voit säästää voimiasi tulevaa työpäivää varten. Jalkojen säästämiseen sähköinen skuutti on siis erinomainen väline!
Jos kuitenkin haluat liikuntaa ja kohottaa kuntoasi arkiajossa, niin sähköpotkulauta ei välttämättä ole paras valinta. Silloin kannattaa hankkia tavallinen polkupyörä, joka sopii tarpeeseesi, ja jonka kyydissä meno tuntuu mukavalta. Päivittäinen työmatkapyöräily voi olla tehokas keino kunnon kohottamiseen.

Miten usein tarvitset sähköistä potkulautaa?
Sähköpotkulauta kannattaa hankkia, jos käyttäisit sitä viikoittain. Jos vaikuttaa siltä, että tarvitset sähköpotkulautaa ehkä kerran kuukaudessa, niin hankkimista kannattaa harkita hieman pidempään. Kerran kuukaudessa oleva tarve saattaa olla liian pieni, koska täytyy kuitenkin ottaa huomioon sähköpotkulaudan hinta, joka voi olla useita satoja euroja. Jos suunnittelemasi matka on kaiken lisäksi lyhyt, niin käveleminen voi olla parempi vaihtoehto.
Jos käyttöä laudalle löytyy kerran tai kaksi viikossa, niin sähköpotkulauta voi olla todella kannattava hankinta. Pääset kulkemaan eri paikkoihin helposti ja näppärästi. Hyppäät vain sähköpotkulaudan päälle ja nautit matkasta, eikä sinun tarvitse edes polkea vauhtia, jos olet väsynyt.

Haluatko helposti huollettavan kulkupelin?
Jos haluat helposti huollettavan sähkökulkupelin, niin sähköpotkulauta on ehdoton ykkösvalinta. Sähköpotkulaudan huoltaminen itse on helppoa, ja monet huoltotoimet pystyy tekemään kotona. Et tarvitse kattavaa työkaluvalikoimaa, vaan perustyökaluilla pääsee jo pitkälle.
Lue myös: Sähköpotkulaudan huolto – Viisi toimenpidettä
Osat eivät ole yleensä kalliita, mutta varaosien hinta vaihtelee toki saatavuuden ja potkulaudan mallin mukaan. Jos sinulla sattuu olemaan kiikarissa hieman harvinaisempi sähköpotkulautojen valmistaja, niin varaosien saatavuus kannattaa varmistaa. Suomessakin on myynnissä monia hienoja sähköpotkulautoja, jotka on suunniteltu uniikilla tavalla, mutta varaosien löytäminen voi olla kuin piikki lihassa. Sähköpotkulautaa hankkiessa kannattaa siis aina varmistaa, että voit tarvittaessa ostaa varaosia helposti.
Monet huoltotoimet ovat siis helppoja, ja ne voi tehdä itse varsin vähäisillä työkaluilla. Akkujen vaihtaminen ja muut sähköosiin liittyvät huollot kannattaa kuitenkin jättää ammattilaisille. Litiumakut ovat nimittäin herkkiä, ja ne voivat pahimmassa tapauksessa syttyä tuleen väärin käsiteltynä.
Paras tapa pitää sähköpotkulauta pitkään toimintakuntoisena on huolehtia sen akusta ja laudan yleisestä puhtaudesta. Sähköpotkulaudan rengaspaineet kannattaa tarkistaa säännöllisesti, ja akun varausta ei saa päästää liian pieneksi. Näin voit vähentää mahdollisen huollon tarvetta.
Sähköpotkulauta on siis helppo huoltaa, ja oikein käytettynä siihen ei tarvitse juuri vaihtaa osia.

Miten paljon olet valmis maksamaan kulkuvälineestä?
Sitten yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joka tulee aina vastaan uutta menopeliä tai leikkikaulua hankkiessa. Eli minkälainen budjetti taskun pohjalta löytyy?
Jos budjettisi on noin 400-1000 euroa, niin sähköpotkulauta on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen hankinta. Halvimmat sähköpotkulaudat maksavat yleensä lähemmäs 400 euroa, jos eivät satu olemaan alennuksessa. Sen verran kannattaa siis olla budjetissa vähintään varattuna.
Erilaisia sähköpotkulautoja löytyy vaikka millä mitalla aina 2000 euroon asti, joten tylsää ei ainakaan tule erilaisia malleja vertaillessa. Hinta vaihtelee moottorin tehon ja laudan akkukapasiteetin mukaan, mutta sähköpotkulaudan rakenne ratkaisee myös. Jotkin laudat ovat nimittäin tukevampia kuin toiset. Toisissa laudoissa voi olla hyvinkin perinteinen runkorakenne ja ne sopivat loistavasti kaupunkiajoon. Toisenlaisissa laudoissa taas voi olla erittäin jämerä runko. Molemmat, taka- sekä eturenkaat saattavat olla jousitettuja, ja renkaiden koko voi olla iso.
Mutta jos kaipaat kohtuuhintaisempaa menopeliä, ja budjettisi on vaikkapa alle 100 euroa, niin kannattaa etsiä käytettyjä sähköpotkulautoja. Käytettyjä lautoja voi löytää helposti netin myyntisivustoilta tai Facebookin kirppikseltä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että monet laudat eivät näytä ajokilometrejä näytöllään, joten et voi aina tietää laitteen todellista kilometrimäärää, toisin kuin esimerkiksi autoa ostaessa. Käytetyssä sähköpotkulaudassa ei myöskään ole takuuta.
Toinen vaihtoehto alle 100 euron budjetilla on, että hankit tavallisen polkupyörän. 100 eurolla saa jo todella hyvä käytetyn polkupyörän, ja parhaimmassa tapauksessa et joudu tekemään huoltoa ollenkaan, vaan pääset heti ajamaan. Polkupyörässä on myös vähemmän kuluvia osia kuin sähköpotkulaudassa. Sinun ei tarvitse huolehtia akun kunnosta tai moottorin kestävyydestä, kaikki on yksinkertaista.

Haluatko ladattavan kulkuvälineen?
Sähköpotkulauta on todella hieno kulkuväline. Sähköisessä laudassa on mukavasti tehoa, se on kevyt ja se kiihtyy nopeasti. Laudalla ajaminen on kaikin puolin hauskaa, ja ajaessa voi todella kokea vauhdin huumaa.
Kiihtyvyys ja tehokkuus johtuvat siitä, että lauta rakenteeltaan kevyt ja siinä on kokoon nähden tehokas sähkömoottori. Moottori toimii sähköllä, ja se saa virtansa akulta, jota täytyy ladata säännöllisesti.
Sähköpotkulaudan litiumakku on vähän niinkuin lihas. Sitä täytyy käyttää välillä, jotta se ei surkastuisi ja teho ei vähenisi. Tämän vuoksi litiumakkua ei saa ikinä päästää täysin tyhjäksi, mutta sitä ei saa myöskään ladata liian kauan. Sähköpotkulaudan akusta täyty pitää huolta, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään.
Akun lataaminen vie myös oman aikansa, ja se vaihtelee akun koon sekä laturin tehon mukaan. Jos siis haluat kulkupelin, joka on aina valmiina lähtöön, niin sähköpotkulauta ei välttämättä ole paras valinta. Akku on nimittäin hyvä ladata täyteen ennen jokaista pidempää ajoreissua.
Lue myös: Miten sähköpotkulaudat ladataan? Skuutin lataaminen pähkinän kuoressa
Jos sinulla taas sattuu olemaan säännöllinen ajorutiini ja tiedät, milloin lähdet taas ajamaan, niin sähköpotkulauta on täydellinen valinta. Voit ladata lautaa sillä välin kun tiedät, että et käytä sitä. Sitten kun haluat taas lähteä ajamaan, laudan akku on täynnä.

Oletko valmis olemaan tarkkaavainen jalankulkijoiden kanssa?
Sähköpotkulaudoilla ajetaan monesti samoissa paikoissa, missä jalankulkijatkin liikkuvat. Joskus jalankulkijat voivat kävellä pyörätiellä, ja joudut väistelemään heitä. Jotkut voivat jopa tehdä yllättäviä liikkeitä, ja pikkulasten kanssa täytyy olla erityisen tarkka. Sähköpotkulaudalla ajavan täytyy siis olla tarkkaavainen.
Tilannenopeus on myös kaikki kaikessa. Moni jalankulkija ja muu tienkäyttäjä säikähtää kulman takaa viilettävää sähköpotkulautailijaa. Yllättäviä tilanteita kannattaa aina välttää liikenteessä, ja sopiva tilannenopeus on syytä muistaa. Tietyissä paikoissa sähköpotkulautailijan täytyy hidastaa, vaikka menohaluja olisikin.
Myös autoilijoita kannattaa pitää silmällä, koska nopea sähköpotkulauta voi tulla yllätyksenä monelle. Sähköpotkulaudalla ajaessa onkin hyvä miettiä erilaisia tilanteita muiden tienkäyttäjien näkökulmasta. Autoilijalla saattaa olla huomio jossakin muualla kuin sähköpotkulautailijassa. Suurin vastuu liikenteessä on aina autoilijalla, mutta sähköpotkulaudalla liikkuva voi myös vaikuttaa vaaratilanteiden ehkäisyyn.
Kannattaa myös muistaa, että maksiminopeus sähköpotkulaudalle pyörätiellä on 25km/h, joten sitä nopeampaa lautaa ei saa ajaa kaupungissa.

Onko sinulla sopiva paikka säilyttää sähköpotkulautaa?
Kaikki tietävät, että polkupyöriä varastetaan säännöllisesti. Poliisilla ei ole aikaa tutkia kaikkia pyörävarkauksia, ja sama pätee myös sähköpotkulautoihin. Sähköpotkulauta voi olla varkaalle todella houkutteleva kohde, sillä yleensä se on polkupyörää paljon kalliimpi laite.
Sähköpotkulautaa ei siis kannata jättää paikkaan, josta se on helppo varastaa. Potkulautaa voi pitää huoletta lukittuna kaupan pihassa lyhyen aikaa, mutta pitkäaikaiseen säilytykseen täytyy löytää hyvä paikka. Esimerkiksi kerrostalon pyörävarasto on huono paikka, sillä yleensä ulkopuolisten on suhteellisen helppo päästä niihin sisään. Valvontakameroitakaan harvemmin löytyy pyörävarastosta.
Häkkivarasto on hieman parempi paikka, koska voit laittaa sen halutessasi lukkoon. Myös sähköpotkulauta kannattaa lukita jollakin tavalla häkkivaraston sisään, niin että sitä ei saa helposti pöllittyä mukaan. Yksi konsti vähentää varkaiden mielenkiintoa on vuorata häkkivaraston verkkoseinät vaikkapa pahvilla, niin että häkin sisään ei näe. Tällä tavoin mahdolliset varkaat kääntyvät pois varaston nähtyään, koska eivät voi tietää sen sisältöä. Kaikkein paras tilanne on, jos häkkivarastossa on myös valvontakamera.
Lue myös: Miten sähköpotkulauta lukitaan? Erilaiset lukot sähköpotkulaudalle
Paras paikka säilyttää sähköpotkulautaa kerrostaloasunnossa on joko autotalli tai oma asuinhuoneisto. Kesäisin sähköisen potkulaudan voi jättää katetulle parvekkeelle, mutta talvella lautaa kannattaa pitää sisällä.
Laudan säilyttäminen asuinhuoneistossa on helppoa, etenkin jos lautasi on taitettavaa mallia. Voit taittaa laudan pieneen osaa, joten se mahtuu pieneenkin tilaan. Roskat kannattaa putsata laudasta ennen sen viemistä sisälle. Voit vähentää roskan kulkeutumista huoneeseesi myös säilytyskassilla, joita löytyy tietyille sähköpotkulaudoille. Tällöin roskat jäävät kassin sisään, eivätkä putoile kämppäsi lattialle.
Jos asut omakotitalossa, niin laudan säilyttämiselle löytyy enemmän mahdollisuuksia. Autotalli tai kellari on erinomainen paikka säilyttää sähköistä potkulautaa. Talvella sähköpotkulauta kannattaa kuitenkin viedä paikkaan, jossa on tarpeeksi lämmintä koko ajan. Jos lämpötila menee pakkasen puolelle esimerkiksi autotallissa, niin se ei ole hyvä paikka säilyttää lautaa.

Haluatko oppia elektroniikasta?
Jos sähköpotkulauta kiinnostaa, niin voi olla, että olet kiinnostunut myös elektroniikasta. Sähköpotkulautoja pystyy korjaamaan itse, ja harrastajia löytyy Suomesta runsaasti. Jotkut ovat jopa tuunanneet lautojaan vähän paremmiksi. Tuunaamisessa ja sähköpotkulaudan muuntelussa kannattaa kuitenkin muistaa, että takuu saattaa mennä laudasta umpeen, kun siihen tekee muutoksia. Onkin siis hyvä olla tarkkana sen suhteen, mitä teet sähköskuutille.
Sähköpotkulaudan hankkiminen voikin siis olla erinomainen tilaisuus tututsua elektroniikkaan ja siihen, miten sähköiset ajoneuvot toimivat. Jos aikaa ja mielenkiintoa löytyy, niin laudan voi yrittää korjata itse ongelmatilanteessa. Sinun täytyy silti olla tarkkana sen suhteen mitä teet, koska takuu voi mennä umpeen jo pelkästä laudan avaamisesta.
Käytetyn laudan kanssa sellaista ongelmaa ei kuitenkaan ole, koska todennäköisesti takuu on mennyt umpeen jo aikoja sitten. Jos siis haluat puuhata sähköpotkulaudan kanssa, ja tehdä siihen muutoksia, niin käytetty skuutti saattaa olla paras valinta sinulle.
Sähköpotkulautaa ei kuitenkaan ole mikään pakko korjata itse, jos ei halua. Siinä tapauksessa sillä ei ole paljoa väliä, oletko kiinnostunut laudan tekniikasta. Ajaminen on mukavaa myös ilman teknisten asioiden miettimistä.

Haluatko nauttia ajamisesta ja pitää hauskaa?
Kaikkihan meistä haluavat pitää hauskaa ainakin välillä! Sähköpotkulauta on todella hauska kulkuväline lyhyille matkoille, joten jos haluat nautiskella ajamisesta, niin sähköinen potkulauta on yksi parhaimmista valinnoista ajoneuvoksi.
Monet laudat ovat ulkonäöltään tyylikkäitä ja ne kääntävät ihmisten päitä, kun niillä ajetaan kaupungilla. Niillä ajaminen on myös hauskaa ja tarvittaessa pääset nopeastikin paikasta toiseen. Tehokas sähkömoottori ja hyvän kokoinen akku auttavat liikkumaan kaupungissa.
Tehokkaalla laudalla voi päästäs todella lujaa silloin kun tie on selkeä, eikä liikennettä ole paljoa. Hyvillä renkailla varustettu lauta pureutuu tiehen tiukasti, ja ohjattavuus on hyvä. Pääset monella sähköpotkulaudalla todelliseen ajamisen tunnelmaan. On hieno tunne, kun hallitsee jonkin ajoneuvon täysin ja tietää rajansa. Silloin pystyy ajamaan haastavissakin tilanteissa ja tietää, mitä voi milloinkin tehdä.

Kypärää kannattaa kuitenkin aina käyttää, ja muutkin suojavarusteet voivat olla tarpeellisia. Nopeus ja teho tuovat myös vastuuta, ja sinun täytyy olla varovainen ajaessasi joskus kapeitakin katuja tehokkaalla skuutilla. Riskien tunnistaminen on osa mahtavaa ajokokemusta, koska silloin varovaisuutesi on oikealla tasolla, ja onnettomuuksia ei satu.
Sähköpotkulauta tarjoaakin todellista ajamiseniloa, ja pääset nauttimaan ajokokemuksesta, jota et välttämättä muilla kulkuvälineillä kokisi. Kyseessä on ainutlaatuinen ajopeli, joka poikkeaa täysin polkupyörästä sekä muista perinteisemmistä kulkuvälineistä.
Jos sähköpotkulaudan hankkiminen tuntuu hyvältä idealta, ja olet miettinyt tämän artikkelin asioita, niin antaa mennä vaan!
Lue myös: Miten sähköpotkulauta toimii? Laudan tekniikka ja osat
Lue myös: Voiko sähköpotkulaudalla ajaa sateella? Skuutista vedenkestävä
Lue myös: Voiko sähköpotkulaudalla ajaa talvella? Vinkit talviajoon
Paluuviite: Miten sähköpotkulauta lukitaan? Erilaiset lukkotyypit | Projektiloota
Paluuviite: Parhaat sähköpotkulaudat 2022 – Vertailu ja hinnat | Projektiloota
Paluuviite: Onko sähköpotkulaudan ostaminen ekologisempaa kuin vuokraaminen? | Projektiloota
Paluuviite: Sähköpotkulauta ja sen hinta – Miten paljon skuutti maksaa? | Projektiloota