Robottiruohonleikkuri vertailu – 10 parasta robottileikkuria

Robottiruohonleikkuri vertailu käsittelee tässä artikkelissa 10 erilaista robottiruohonleikkuria. Vertailuun valitut ruohonleikkurit ovat erilaisia ominaisuuksiltaan ja hinnaltaan. Robottiruohonleikkurien vertailussa kannattaa ottaa huomioon muun muassa robotin leikkausala ja robottileikkurin akun kesto, mutta muitakin ominaisuuksia kannattaa miettiä.

Muitakin ominaisuuksia kannattaa toki vertailla, sillä robottiruohonleikkurin valinta ei ole aina helppoa. Leikkuri täytyy valita sen mukaan, millainen piha on. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti kalteviin mäkiin sekä muuhun maaston vaihteluun. Myös vaikeasti havaittavat esteet, kuten puiden juuret kannattaa ottaa huomioon.

Robottiruohonleikkureissa on eroavaisuuksia esimerkiksi sen mukaan, miten laaja työskentelyalue on ja millaisia lisäominaisuuksia niissä on.

Tähän robottiruohonleikkuri vertailuun on valittu 10 leikkuria erilaisilla ominaisuuksilla. Paras robottiruohonleikkuri on se, joka sopii juuri sinun käyttötarkoitukseesi parhaiten. Leikkurien hinta kasvaa loppua kohden, joten lista alkaa halvimmasta robottileikkurista. Listalla on siis jokaisen hintaluokan leikkureita. Kaikki listan robottiruohonleikkurit ovat saatavilla *Staypron verkkokaupasta. Heillä on laaja valikoima erilaisia roboleikkureita ja muita pihanhoitoon tarvittavia laitteita.

Sitten pidemmittä puheitta vertailun kimppuun! Olen listannut erilaisia ominaisuuksia, jotka helpottavat eri mallien ja valmistajien leikkurien vertailua.

1. AL-KO Robolinho 300E -robottiruohonleikkuri – Halpa ja hyvä robottileikkuri

Robolinho 300E on vertailun halvin robottiruohonleikkuri.

Jos tarvitset robottiruohonleikkurin pienelle pihamaalle tai muulle alueelle, niin AL-KO -robottiruohonleikkuri voi olla sopiva valinta sinulle. Tässä robottileikkurissa yhdistyy halpa hinta ja kohtuullisen hyvät ominaisuudet. Leikkurista löytyy muun muassa neljä tehokasta terää, joiden avulla leikkuujäljestä tulee tasainen.

Robolinho 300E -robottiruohonleikkuri onkin siis hyvä perusleikkuri 300 neliömetrin leikkuualueella. Terän korkeutta pystyy säätämään 25-55mm välillä, ja suurin kaltevuuskulma on 30%. Grouw on siis yllättävän monipuolinen laite 690 euron hintaan. Voit käydä katsomassa yhtä halvimmista robottiruohonleikkureista Staypron sivuilta.

*Staypro: AL-KO Robolinho -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 690 euroa
  • Työskentelyalue: 300 neliömetriä
  • Renkaat: 4kpl
  • Leikkuuleveys: 20cm
  • Korkeuden säätö: 25-55mm
  • Akku: 20V 2,5Ah

2. AL-KO Robolinho 500E -robottiruohonleikkuri – Leikkuri isommalla leikkuualueella

Robolinho 500e pystyy leikkaamaan nimensä mukaisesti 500 neliömetrin aluetta.

Listan toinen Robolinho-robottiruohonleikkuri on hieman kalliimpi kuin ensimmäinen leikkuri. Tämä leikkuri maksaa 795 euroa, mutta se pystyy ajamaan suurempaa aluetta kuin AL-KO:n halvempi malli. Robolinho 500E -robottiruohonleikkuri pystyy ajamaan nimensä mukaisesti 500 neliömetrin aluetta. Tämä leikkuri sopii siis mainiosti hieman isomman nurmikon hoitamiseen.

Tässä hyvässä ja luotettavassa robottiruohonleikkurissa on neljä pyörää ja neljä leikkuuterää, joten leikkuri pystyy ajamaan nurmikolla vakaasti ja leikkaamaan siististi. Maastoon suunnitellut renkaat auttavat hyvän pidon saavuttamisessa.

Robolinho 500E voikin siis olla hyvä laite, jos haluat robottileikkurin isomman nurmikon leikkaamiseen mutta et tarvitse paljoa erilaisia ominaisuuksia. Voit käydä tutustumassa tähän edulliseen leikkuriin Staypron kotisivuilla.

*Staypro: AL-KO Robolinho 500E -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 795 euroa
  • Työskentelyalue: 500 neliömetriä
  • Pääleikkuualueet: 1
  • Toissijaiset leikkuualueet: 2
  • Renkaat: 4kpl
  • Leikkuuleveys: 20cm
  • Akku: 20V 2,5Ah
  • Ominaisuudet: Sadeanturi

3. Gardena Sileno Minimo -robottiruohonleikkuri – Kestävä leikkuri isolla työalueella

Sileno Minimo on paras robottiruohonleikkuri, kun haluat runsaasti erilaisia säädettäviä ominaisuuksia!

Robottiruohonleikkuri vertailun kolmas leikkuri on laadukkaan valmistajan Gardenan leikkuri. Yritys valmistaa paljon kehittyneitä robottiruohonleikkureita, joten näillä leikkureilla pääsee helposti hieman pidemmälle, kun haluat paljon erilaisia ominaisuuksia. Gardena Sileno Minimo pystyy hoitamaan 500 neliömetrin nurmikkoa.

Tässä on varmasti robottiruohonleikkuri vertailun paras leikkuri, kun haluat edullisen robottiruohonleikkurin kattavilla ominaisuuksilla! Sileno Minimo on nimensä mukaisesti hiljainen ruohonleikkuri, joten naapurit ja sinä saatte olla rauhassa, kun leikkuri tekee työnsä. Sileno Minimo pystyy myös leikkaamaan poikkeuksellisen ahtaissa tiloissa, joiden leveys on vain 60cm.

16cm leveät leikkuuterät takaavat sen, että kompaktista koostaan huolimatta tämä robottiruohonleikkuri hoitaa työnsä sukkelasti. Kaiken huipuksi pystyt myös ajastamaan leikkurin sekä asettamaan aloitusajat puhelinsovelluksen avulla. Gardenan edistynyt sovellus opastaa sinua leikkurin käytössä!

*Staypro: Gardena Sileno Minimo -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 820 euroa
  • Työskentelyalue: 500 neliömetriä
  • Renkaat: 3kpl
  • Bluetooth: Kyllä
  • Leikkuuleveys: 16cm
  • Korkeuden säätö: 20-45mm
  • Suurin kallistuskulma: 25%
  • Ominaisuudet: Ajastus, ahtaat leikkuupaikat ja monta muuta

4. Black & Decker BCRMW122 -robottiruohonleikkuri – Tehokas robottileikkuri

BCRMW122 on paras robottiruohonleikkuri, kun haluat edullisen leikkurin isolla leikkuualueella.

Black & Decker BCRMW122 -robottiruohonleikkuri on laadukas leikkuri, jossa on hieman isompi leikkuualue kuin saman hintaluokan robottileikkureissa. 700 neliömetrin työskentelyalue on mukavan kokoinen, joten tämä laite pystyy huolehtimaan vähän isommastakin nurmikosta.

BCRMW122 on todella itsenäinen robottiruohonleikkuri, koska se pystyy puhdistamaan itsensä. Sinun ei siis tarvitse siivota ruohon jäänteitä leikkurin alta koko ajan, vaan roboleikkuri huolehtii siitä itse. Kelluva leikkuualusta puolestaan takaa sen, että leikkuri tekee hyvää jälkeä myös silloin, kun nurmikon pinta ei ole täysin tasainen.

Voit käydä tutustumassa BCRMW122-robottileikkuriin Staypron verkkosivuilta. Hintaa laitteella on 850 euroa, joten se on keskihintainen robottileikkuri.

*Staypro: Black & Decker BCRMW122 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 850 euroa
  • Työskentelyalue: 700 neliömetriä
  • Renkaat: 3kpl
  • Leikkuuleveys: 18cm
  • Korkeuden säätö: 15-60mm
  • Akku: 12V 4,3Ah
  • Ominaisuudet: Itsepuhdistuva ja kelluva leikkuualusta

5. Bosch DIY Indego S+ 500 -robottiruohonleikkuri – Edistyksellinen leikkuri

DIY Indego S+ 500 pystyy leikkaamaan poikkeuksellisen tasaista jälkeä sen älykkäiden ominaisuuksien ansiosta.

Jos kaipaat edistyksellistä robottiruohonleikkuria edulliseen hintaan, niin Bosch DIY Indego S+ 500 -robottileikkuri on erinomainen vaihtoehto. Tämä leikkuri pystyy huolehtimaan 500 neliömetristä nurmikkoa ja siinä on 60 minuutin toiminta aika. DIY Indego S+ 500 pystyy siis leikkaamaan yhdellä latauksella kunnioitettavan määrän ruohikkoa.

Bosch DIY Indego S+ 500 sopii erityisen hyvin etenkin pienille nurmikoille. Pystyt ohjaamaan lähes kaikkia leikkurin toimintoja etänä puhelimesi avulla. Bosch on panostanut etenkin älypuhelinsovelluksen kehittämiseen, sillä se on pitkälle edistynyt monipuolisine ominaisuuksineen.

Logicut-ominaisuuden avulla leikkuri muistaa, mitä reittiä se kulki viime leikkuukerralla, joten nurmikkoon ei jää jälkiä kulutuksesta. Tällä tavalla saadaan aikaan poikkeuksellisen tasainen leikkuujälki. Voit käydä tutustumassa tähän älykkääseen ja ketterään robottiruohonleikkuriin Staypron nettisivuilla.

*Staypro: Bosch DIY Indego S+ 500 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 930 euroa
  • Työskentelyalue: 500 neliömetriä
  • Pääleikkuualueet: 1
  • Toissijaiset leikkuualueet: 2
  • Renkaat: 3kpl
  • Leikkuuleveys: 19cm
  • Suurin kallistuskulma: 27%
  • Akku: 18V
  • Ominaisuudet: Logicut -tasainen leikkuujälki

6. AL-KO Robolinho 1000 -robottiruohonleikkuri – Robottileikkuri todella isolla leikkuualueella

Robolinho 1000 -robottiruohonleikkurissa on erittäin laaja leikkuualue.

Robottiruohonleikkuri vertailun kuudes leikkuri on AL-KO Robolinho 1000 -robottiruohonleikkuri. Nimensä mukaisesti tämä keskihintainen robottileikkuri pystyy hoitamaan 1000 neliömetrin nurmikkoa. Siinä on myös tavallista leveämpi leikkuuleveys, joka on mukavat 20cm. Monissa robottileikkureissa leveys on vain 18cm.

DoubleCut-ominaisuuden avulla Robolinho 1000 -robottiruohonleikkuri hienontaa jo leikatun ruohon, jotta siitä tulisi hyvää lannoitetta nurmikon kasvua varten. Edistyneen puhelinsovelluksen avulla voit tarkkailla leikkurin toimintaa näppärästi älypuhelimesi näytöltä. Voit tutustua tähän tarkkaan ruohonleikkuriin Staypron verkkokaupassa.

*Staypro: AL-KO Robolinho 1000 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 1100 euroa
  • Työskentelyalue: 1000 neliömetriä
  • Renkaat: 4kpl
  • Leikkuuleveys: 20cm
  • Korkeuden säätö: 20-50mm
  • Suurin kallistuskulma: 45%
  • Akku: 2,25Ah/20V
  • Ominaisuudet: DoubleCut-järjestelmä

7. Greenworks Optimow 7 -robottiruohonleikkuri – Ison nurmikon leikkuri

Optimow 7 on robottiruohonleikkuri vertailun yksi älykkäimmistä leikkureista.

Greenworks Optimow 7 -robottiruohonleikkuri on hieman kalliimman hintaluokan robottileikkuri, mutta rahalla saa enemmän. RK1000-leikkurissa on leveä 17cm leikkuuleveys ja suuri 750 neliömetrin työskentelyalue. Leikkuukorkeutta pystyy myös säätämään 20-60 millimetrin välillä. Leikkuri on siis tehty hieman kovempaan käyttöön.

Kaiken lisäksi Optimow 7 sopii myös maastoon, koska siinä on haastavaan ympäristöön suunnitellut renkaat. Tällä leikkurilla pääsee siis hieman vaikeampiinkin paikkoihin. Vielä lisäksi edistyneet älyominaisuudet, niin kyseessä on erinomainen laite pihan kunnossapitoon! Käy katsomassa tarkemmat tiedot leikkurista Staypron sivuilta.

*Staypro: Greenworks Optimow 7 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 1319 euroa
  • Työskentelyalue: 750 neliömetriä
  • Renkaat: 3kpl
  • Bluetooth: Kyllä
  • Leikkuuleveys: 17cm
  • Korkeuden säätö: 20-60mm
  • Suurin kallistuskulma: 30%
  • Akku: Litiumioni 2Ah
  • Ominaisuudet: Maastorenkaat

8. Gardena Smart Sileno City 500 -robottiruohonleikkuri – Monipuolinen robottileikkuri

Smart Sileno City 500 -robottileikkurin mukana tulee älykäs kastelujärjestelmä sekä kosteusanturi.

Robottiruohonleikkuri vertailun kahdeksas leikkuri on Gardena Smart Sileno City 500 -ruohonleikkuri. Kyseessä on monipuolinen kalliimman hintaluokan leikkuri, joka pitää huolen myös kasvien kastelusta. Robotin mukana tulee jopa 150 metriä rajakaapelia ja 200 kaapelikiinnikettä.

Nimensä mukaisesti Smart Sileno City 500 sopii erityisen hyvin pienten nurmikkojen leikkaamiseen kaupunkialueella. Leikkuri on hiljainen ja todella tarkka liikkeissään, joten pienten nurmikkojen leikkaaminen onnistuu hyvin talojen lähellä. Voit käydä katsomassa Smart Sileno Cityä Staypron sivuilla.

*Staypro: Gardena Smart Sileno City 500 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 1019 euroa
  • Työskentelyalue: 500 neliömetriä
  • Pääleikkuualueet: 2
  • Toissijaiset leikkuualueet: 2
  • Renkaat: 3kpl
  • Bluetooth: Kyllä
  • GSM-moduuli: Ei
  • Google Assistant: Ei
  • Amazon Alexa: Ei
  • Leikkuuleveys: 16cm
  • Korkeuden säätö: 20-50mm
  • Suurin kallistuskulma: 25%
  • Akku: Litiumioni
  • Ominaisuudet: Älykäs kasteluyksikkö

9. Gardena Sileno Life 1000 -robottiruohonleikkuri – Ison nurmikon leikkuri pakkassensorilla

Smart Sileno Life 1000 on tarkka robottileikkuri, jonka leikkuualueet on helppo määrittää.

Toiseksi viimeinen leikkuri tässä robottiruohonleikkuri vertailussa on Gardena Sileno Life 1000 -ruohonleikkuri. Todella laaja 1000 neliömetrin työskentelyalue tekee tästä robottileikkurin, jossa on yksi isoimmista leikkuualueista. Ison leikattavan alueen lisäksi Sileno Life tunnistaa myös pakkasen, joten se jättää nurmikon leikkaamatta liian kylmällä kelillä.

Kehittyneen käyttöjärjestelmän avulla pystyt määrittämään erilaiset leikkuualueet tarkasti ja voit myös suojata alueita, joille et halua leikkurin menevän. Pystyt myös määrittämään leikkuuajat ja päivät tarkasti, jotta leikkuri hoitaisi hommansa juuri silloin kun haluat.

Kyseessä onkin siis aika monipuolinen robottiruohonleikkuri, josta löytyy paljon erilaisia ominaisuuksia.

Voit tutustua Sileno Life 1000 -ruohonleikkuriin Staypron nettisivuilla.

*Staypro: Gardena Sileno Life 1000 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 1319 euroa
  • Työskentelyalue: 1000 neliömetriä
  • Renkaat: 3kpl
  • Leikkuuleveys: 22cm
  • Korkeuden säätö: 20-50mm
  • Suurin kallistuskulma: 30%
  • Akku: Litiumioni
  • Ominaisuudet: Pakkasanturi, leikkuualueiden tarkka määritys

10. Greenworks Optimow 15 -robottiruohonleikkuri – robottileikkuri isolla leikkuualueella

Optimow 15 omaa tämän robottiruohonleikkuri vertailun yhden laajimmista leikkuualueista.

Robottiruohonleikkuri vertailun viimeinen leikkuri on Greenworks Optimow 15 -robottiruohonleikkuri. Tässä on robottileikkuri isoimmalla mahdollisella leikkuualueella, sillä tämä tehokas laite hoitaa jopa 1500 neliömetrin nurmikkoa. Tämä robottileikkuri sopii siis hyvin vähän isompaankin pihaan.

Optimow 7 -leikkurin tapaan myös tässä mallissa on maastoon sopivat renkaat ja 20-60mm leikkuukorkeuden säätö. Pystyt siis ajamaan nurmikkoa hieman vaikeammissakin olosuhteissa tämän robottileikkurin avulla. Leikkuuleveys tässä robottiruohonleikkurissa on mukavat 22cm.

Hintaa leikkurilla on kuitenkin kohtuullisesti, sillä se maksaa 1719 euroa Staypron verkkokaupassa. Voit tutustua laitteeseen alla olevasta linkistä.

*Staypro: Greenworks Optimow 15 -robottiruohonleikkuri

  • Hinta: 1719 euroa
  • Työskentelyalue: 1500 neliömetriä
  • Renkaat: 4kpl
  • Leikkuuleveys: 22cm
  • Korkeuden säätö: 20-60mm
  • Suurin kallistuskulma: 35%
  • Akku: Litiumioni
  • Ominaisuudet: Sää- ja pakkassensori, GPS

Yhteenveto robottiruohonleikkurien vertailusta

Kuten yllä olevasta listasta voi huomata, robottiruohonleikkurien vertailu ei ole yksinkertaista. Monessa kalliimman hintaluokan robottileikkurissa on suurempi työskentelyalue, mutta ei kaikissa. Robotista voi tehdä hintavan myös jokin muu ominaisuus, esimerkiksi älyominaisuudet.

Esimerkiksi puhelinsovelluksen ominaisuudet voivat vaihdella robotin valmistajan ja mallin mukaan.

Leikkuujäljen leveys on myös yksi asia, joka hieman vaihtelee mutta ei paljoa. Useimmissa robottiruohonleikkureissa on 18-22cm leikkuuleveys. Esimerkiksi työnnettävissä leikkureissa leveys vaihtelee paljon enemmän ja se vaikuttaa myös hintaan.

Oma suosikkini vertailun robottiruohonleikkureista on varmaan *AL-KO Robolinho 500E sillä se sopii hieman haastavampaankin maastoon ja siinä on suhteellisen laaja leikkuualue hintaan nähden. Paras robottiruohonleikkuri on kuitenkin se, mikä sopii sinun nurmikkosi tarpeisiin.

Toivottavasti artikkeli auttoi robottiruohonleikkurin valinnassa. Jos listalla ei ollut sopivaa leikkuria, niin niitä löytyy paljon lisää *Staypron valikoimasta.

Mukavaa ja rentouttavaa kesää!

Lue myös: Mikä halpa robottiruohonleikkuri pitäisi ostaa? 10 halvinta robottileikkuria

Lue myös: Miten robottiruohonleikkuri toimii? Robottileikkurin toiminta

4 kommenttia artikkeliin ”Robottiruohonleikkuri vertailu – 10 parasta robottileikkuria

  1. Paluuviite: Miten robottiruohonleikkuri toimii? – Robottileikkurin toiminta | Projektiloota

  2. Paluuviite: Mikä halpa robottiruohonleikkuri pitäisi ostaa? 10 halvinta robottileikkuria | Projektiloota

  3. Robomow RK1000 -mallissa ei ole GSM-moduulia. RK1000 Pro:ssa on, mutta tätä versiota ei taida olla Suomessa myynnissä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s