Miten 3D-tulostin toimii?

3D-tulostin toimii tyypillisesti joko FDM- tai SLA-tekniikalla. FDM-tulostin sulattaa muovista filamenttia ja pursottaa sitä ohuena nauhana tulostusalustalle. SLA-tulostin kovettaa hartsia laserin avulla. Molemmissa tekniikoissa kappale syntyy yksi kerros kerrallaan, kunnes tietokoneella suunniteltu kolmiulotteinen malli on muuttunut fyysiseksi esineeksi.

Ajatus on periaatteessa yksinkertainen, mutta onnistuneen tulosteen taustalla tapahtuu paljon. 3D-malli täytyy ensin muuttaa tulostimen ymmärtämään muotoon, filamentti täytyy kuumentaa oikeaan lämpötilaan ja tulostuspään täytyy liikkua erittäin tarkasti kolmessa ulottuvuudessa.

Creality 3D -tulostin tulostamassa harmaata kehystä.
3D-tulostin toimii joko FDM- tai SLA-tekniikalla, kuvassa FDM-tulostin.

3D-tulostimella voidaan valmistaa tietokoneella suunnitellusta mallista oikea fyysinen esine. Tulostimella voi tehdä esimerkiksi varaosia, työkaluja, pidikkeitä, adaptereita, koristeita, prototyyppejä ja kokonaisia mekanismeja. Mutta miten 3D-tulostin oikeastaan toimii?

Projektiloodan artikkelissa käydään läpi, miten 3D-tulostin toimii aina 3D-mallista valmiiseen kappaleeseen asti.

Mitä 3D-tulostus tarkoittaa?

3D-tulostus on materiaalia lisäävä valmistusmenetelmä. Englanniksi käytetään termiä additive manufacturing. Tämä erottaa 3D-tulostuksen esimerkiksi sorvauksesta, jyrsinnästä ja poraamisesta, joissa valmistus aloitetaan suuremmasta materiaalikappaleesta ja ylimääräistä materiaalia poistetaan.

3D-tulostuksessa toimitaan päinvastoin. Materiaalia lisätään vain sinne, missä sitä tarvitaan.

Tavallisessa filamenttia käyttävässä 3D-tulostimessa kappale muodostuu sadoista tai jopa tuhansista erittäin ohuista muovikerroksista. Yhden kerroksen paksuus voi olla esimerkiksi 0,2 millimetriä. Jos kappale on 100 millimetriä korkea, siihen tarvitaan tällöin noin 500 kerrosta.

Kerrokset eivät normaalisti erotu voimakkaasti paljaalla silmällä, mutta tarkemmin katsottuna 3D-tulostetun kappaleen pinnassa voidaan usein nähdä pieniä vaakasuuntaisia kerroslinjoja.

FDM ja SLA ovat yleisimpiä 3D-tulostusmenetelmiä

Kotikäytössä kaksi tunnetuinta 3D-tulostusmenetelmää ovat FDM-tulostus ja SLA-tyyppinen hartsitulostus. Ne rakentavat molemmat kolmiulotteisen kappaleen kerros kerrokselta, mutta käytetty materiaali ja tapa, jolla kerrokset muodostetaan, ovat täysin erilaisia.

FDM tulee sanoista Fused Deposition Modeling. Menetelmässä käytetään kelalle kierrettyä muovifilamenttia, jota ekstruuderi syöttää kuumennettuun tulostuspäähän eli hotendiin. Filamentti pehmenee tai sulaa, minkä jälkeen se pursotetaan suuttimen läpi ohuena muovinauhana tulostusalustalle. Tulostuspää liikkuu slicerin muodostaman reitin mukaisesti ja rakentaa kappaleen yhden kerroksen kerrallaan. FFF eli Fused Filament Fabrication tarkoittaa käytännössä samaa valmistusmenetelmää. FDM-nimitys on alun perin tavaramerkkitaustainen termi.

FDM-tulostimissa käytetään yleisesti 1,75 millimetrin filamenttia ja esimerkiksi 0,4 millimetrin suutinta. Materiaaliksi voidaan valita käyttökohteen mukaan esimerkiksi PLA, PETG, ABS, ASA, TPU tai nylon. FDM soveltuu erityisen hyvin hyötyosiin, prototyyppeihin, varaosiin, työkaluihin, pidikkeisiin ja suurempiin kappaleisiin. Menetelmän etuja ovat edulliset materiaalit, suhteellisen helppo käyttö ja laaja materiaalivalikoima.

SLA eli Stereolithography perustuu sen sijaan nestemäisen, valokovettuvan hartsin eli resiinin käyttöön. Valo kovettaa nestemäisestä hartsista erittäin ohuen kerroksen kerrallaan, kunnes koko kappale on muodostunut. Nykyisissä kotikäyttöön tarkoitetuissa hartsitulostimissa käytetään usein SLA sijasta tarkemmin ottaen MSLA-tekniikkaa, jossa UV-valo kulkee LCD-näytön läpi ja kovettaa kokonaisen kerroksen yhdellä kertaa.

Hartsitulostuksen suurin etu on erittäin korkea yksityiskohtien tarkkuus ja sileä pinta. Siksi SLA- ja MSLA-tulostimia käytetään paljon esimerkiksi miniatyyreihin, figuureihin, koruihin, pieniin tarkkuusosiin ja hammasteknisiin sovelluksiin. Haittapuolina ovat nestemäisen hartsin käsittely, jälkipesu, UV-jälkikovetus sekä suojavarusteiden ja hyvän ilmanvaihdon tarve.

FDM ja SLA palvelevat siis hieman erilaisia tarpeita. Jos tavoitteena on valmistaa käytännöllisiä varaosia, adaptereita tai suurempia tuotteita, FDM on yleensä luonteva vaihtoehto. Jos taas tärkeintä on erittäin tarkka pinta ja pienet yksityiskohdat, hartsitulostus voi olla parempi valinta.

3D-tulostus alkaa 3D-mallista

3D-tulostin ei pysty keksimään itse, miltä tulostettavan kappaleen pitäisi näyttää. Tulostamiseen tarvitaan ensin digitaalinen 3D-malli. Mallin voi suunnitella itse CAD-ohjelmalla, luoda 3D-mallinnusohjelmassa tai ladata valmiina verkosta.

Teknisiin osiin käytetään usein CAD-ohjelmia, kuten Fusionia, FreeCADia, SolidWorksia tai Onshapea. Koristeellisia ja orgaanisia malleja voidaan puolestaan suunnitella esimerkiksi Blenderillä.

Kun malli on valmis, se tallennetaan 3D-tulostukseen soveltuvaan tiedostomuotoon. Yksi yleisimmistä on STL. Myös 3MF on nykyään erittäin yleinen.

STL-tiedosto sisältää kappaleen geometrisen muodon, mutta se ei vielä kerro tulostimelle, miten kappale pitää valmistaa. Tässä vaiheessa tarvitaan viipalointiohjelmaa eli sliceria.

Kolme eriväristä 3D-tulostettua osaa.
3D-tulostus alkaa joko valmiin 3D-tiedoston lataamisesta tai sen suunnittelusta.

Slicer muuttaa 3D-mallin tulostimen ymmärtämään muotoon

Slicer on yksi tärkeimmistä osista 3D-tulostusprosessia. Se ottaa kolmiulotteisen mallin ja jakaa sen ohuiksi vaakasuuntaisiksi kerroksiksi. Tästä tulee myös nimi slicing eli viipalointi.

Tunnettuja viipalointiohjelmia ovat esimerkiksi PrusaSlicer, Cura, OrcaSlicer, Bambu Studio ja Slic3r.

Slicerissa käyttäjä määrittää suuren määrän tulostukseen vaikuttavia asetuksia. Näihin kuuluvat esimerkiksi kerroskorkeus, suuttimen lämpötila, tulostusalustan lämpötila, tulostusnopeus, seinämien määrä, täyttöaste ja tukirakenteet.

Jos kerroskorkeudeksi valitaan esimerkiksi 0,2 mm, slicer jakaa mallin 0,2 millimetrin paksuisiin kerroksiin. Ohjelma laskee tämän jälkeen, mitä reittiä tulostuspään pitää kulkea jokaisella kerroksella.

Mitä G-code tarkoittaa?

Kun slicer on käsitellyt 3D-mallin, se muodostaa yleensä G-code-tiedoston. G-code sisältää varsinaiset ohjeet, joiden perusteella 3D-tulostin toimii.

G-code voi määrätä esimerkiksi tulostimen siirtämään tulostuspään tiettyyn koordinaattiin, kuumentamaan suuttimen 220 asteeseen, lämmittämään tulostusalustan 70 asteeseen tai syöttämään tietyn määrän filamenttia.

Yksinkertaistettuna 3D-mallin matka valmiiksi kappaleeksi menee siis näin:

3D-malli → STL/3MF → slicer → G-code → 3D-tulostin → valmis esine.

Nykyisissä tulostimissa käyttäjä ei normaalisti joudu käsittelemään G-codea itse. Viipalointiohjelma tekee sen automaattisesti. G-codea on silti mahdollista muokata. Kokeneet käyttäjät voivat lisätä esimerkiksi tulostuksen alussa tehtävän suuttimen puhdistuslinjan tai muita tulostinkohtaisia komentoja.

Ekstruuderi syöttää filamenttia

Filamentin siirtämisestä vastaa ekstruuderi. Se koostuu yleensä askelmoottorista sekä hammastetusta syöttöpyörästä, joka tarttuu filamenttiin. Kun tulostin tarvitsee lisää materiaalia, askelmoottori pyörittää syöttömekanismia ja työntää filamenttia kohti hotendia.

Ekstruudereita on kaksi päätyyppiä: Bowden ja direct drive.

Bowden-järjestelmässä ekstruuderi sijaitsee erillään tulostuspäästä ja filamentti kulkee pitkää PTFE-putkea pitkin hotendiin. Ratkaisun etuna on kevyt tulostuspää, joka voi liikkua nopeasti.

Direct drive -järjestelmässä ekstruuderi sijaitsee suoraan tulostuspäässä. Filamentin matka syöttöpyörältä suuttimeen on hyvin lyhyt. Tämä helpottaa erityisesti joustavien TPU-filamenttien tulostamista.

Molemmat järjestelmät voivat tuottaa erittäin hyvää jälkeä, kun asetukset ovat kunnossa.

Kolme 3D-tulostimen filamenttirullaa sinisenä, vihreänä ja oranssina pahvilaatikoiden päällä.
Filamentti vaikuttaa eniten 3D-tulosteen kestävyyteen sekä tulostetun osan ominaisuuksiin.

Hotend sulattaa filamentin

Hotend on tulostuspään osa, jossa filamentti kuumennetaan tulostuslämpötilaan. Hotendissa on lämmitysvastus ja lämpötila-anturi. Tulostimen ohjauselektroniikka seuraa lämpötilaa jatkuvasti ja säätää lämmitystä niin, että lämpötila pysyy mahdollisimman lähellä asetettua arvoa.

PLA-filamenttia voidaan tulostaa esimerkiksi noin 200–220 °C, PETGä noin 230–250 °C ja teknisempiä materiaaleja huomattavasti korkeammissa lämpötiloissa.

Hotendin alapäässä sijaitsee suutin eli nozzle. Tavallinen suutin on halkaisijaltaan 0,4 mm. Kun ekstruuderi työntää filamenttia hotendiin, kuumentunut muovi puristuu suuttimen pienestä aukosta ulos.

Tulostuspään liike ja filamentin syöttö täytyy synkronoida erittäin tarkasti. Jos materiaalia tulee liian paljon, syntyy ylisyöttöä. Jos materiaalia tulee liian vähän, seurauksena voi olla alisyöttö ja heikko tuloste.

Tulostusalusta muodostaa kappaleen perustan

Ensimmäinen kerros tulostetaan tulostusalustalle eli print bedille. Ensimmäisen kerroksen onnistuminen on yksi koko 3D-tulostuksen tärkeimmistä vaiheista. Jos ensimmäinen kerros ei tartu kunnolla alustaan, koko tuloste voi epäonnistua useita tunteja myöhemmin.

Tulostusalusta voi olla lasia, PEI-pinnoitettua terästä tai muuta materiaalia. Useimmissa nykyisissä 3D-tulostimissa alusta voidaan myös lämmittää.

Lämmitetty alusta parantaa tulosteen tarttumista ja vähentää materiaalin jäähtymisestä aiheutuvaa vääntymistä. Esimerkiksi PLA voidaan tulostaa noin 50–60 °C alustalla, PETGä noin 70–90 °C ja ABS:ää usein noin 100 °C.

Ensimmäisen kerroksen aikana suuttimen pitää olla juuri oikealla korkeudella alustasta. Jos suutin on liian korkealla, filamentti putoaa alustalle pyöreänä lankana eikä tartu kunnolla. Jos suutin on liian matalalla, muovi ei pääse virtaamaan normaalisti ja suutin voi jopa raapia tulostusalustaa.

Miten 3D-tulostimen liike toimii?

FDM-3D-tulostin toimii kolmessa ulottuvuudessa: X-, Y- ja Z-akselilla.

X- ja Y-akselit muodostavat vaakasuoran tason. Z-akseli määrittää korkeuden. Tulostin käyttää tavallisesti askelmoottoreita, joiden liike voidaan ohjata erittäin tarkasti. Moottorit liikuttavat tulostuspäätä tai tulostusalustaa hihnojen, ruuvien tai muiden mekanismien avulla.

Perinteisessä kartesiaanisessa 3D-tulostimessa tulostuspää saattaa liikkua X-akselilla, tulostusalusta Y-akselilla ja koko tulostuspää nousta Z-akselilla.

CoreXY-tulostimissa liikerakenne on erilainen. Niissä tulostuspää liikkuu X- ja Y-suunnissa kahden moottorin ja hihnajärjestelmän avulla, kun taas tulostusalusta liikkuu usein vain pystysuunnassa.

Tulostimen rakenne vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti ja tarkasti sillä voidaan tulostaa.

Kappale syntyy kerros kerrokselta

Kun tulostin on lämmin ja ensimmäinen kerros alkaa, tulostuspää kulkee slicerin laskemaa reittiä pitkin.

Ensimmäiseksi voidaan tulostaa esimerkiksi skirt eli kappaleen ympärille tuleva erillinen viiva. Sen avulla suutin saadaan täytettyä filamentilla ennen varsinaisen kappaleen aloittamista.

Tämän jälkeen tulostin tekee kappaleen seinämät ja pohjakerrokset.

Kun ensimmäinen kerros on valmis, tulostuspää tai tulostusalusta siirtyy Z-suunnassa yhden kerroskorkeuden verran. Jos kerroskorkeus on 0,2 mm, siirtymä on 0,2 mm. Tämän jälkeen valmistetaan toinen kerros.

Sama prosessi jatkuu uudestaan ja uudestaan, kunnes kappale on valmis. Tulostaminen voi kestää muutamasta minuutista useisiin päiviin kappaleen koosta, tulostusnopeudesta ja käytetyistä asetuksista riippuen.

Mikä on infill eli täyttö?

3D-tulostettua kappaletta ei yleensä tarvitse tehdä kokonaan umpimuovista. Tulosteen ulkoseinien sisälle voidaan muodostaa harvempi tukirakenne, jota kutsutaan infilliksi eli täytöksi.

Täyttöaste voidaan määrittää esimerkiksi 10, 20, 50 tai 100 prosenttiin. 20 prosentin täyttöaste ei tarkoita, että kappale olisi satunnaisesti vain viidenneksen täynnä muovia. Slicer muodostaa kappaleen sisälle säännöllisen rakenteen.

Täyttökuvioita on erilaisia. Käytössä voi olla esimerkiksi ruudukko-, kolmio-, hunajakenno- tai gyroidirakenne. Koriste-esineessä voidaan käyttää hyvin pientä täyttöastetta. Mekaanisessa osassa saatetaan tarvita enemmän. Kappaleen lujuuteen vaikuttaa kuitenkin usein enemmän seinämien määrä ja tulostussuunta kuin pelkkä infillin prosenttiluku.

Miksi 3D-tulosteissa tarvitaan tukirakenteita?

FDM-tekniikassa 3D-tulostin rakentaa kappaletta alhaalta ylöspäin. Tämä tarkoittaa, että uutta materiaalia pitäisi yleensä olla mahdollista laskea jo olemassa olevan materiaalin päälle.

Jos kappaleessa on suuri uloke, jonka alla ei ole mitään, tulostin joutuisi pursottamaan muovia ilmaan. Slicer voi tällaisessa tilanteessa muodostaa väliaikaisia tukirakenteita.

Supportit eli tuet tulostetaan kappaleen mukana, mutta ne poistetaan tulostuksen jälkeen. Tukirakenteiden määrää kannattaa vähentää jo kappaletta suunniteltaessa. Hyvin 3D-tulostettavaksi suunniteltu kappale voidaan joskus valmistaa kokonaan ilman tukia.

Tämä säästää filamenttia, lyhentää tulostusaikaa ja parantaa usein pinnan laatua.

Mitä retraction tarkoittaa?

Tulostuspää ei aina pursota materiaalia. Sen täytyy siirtyä myös sellaisissa kohdissa, joissa tulostetta ei tehdä. Jos kuuma suutin liikkuisi tällöin paikasta toiseen normaalilla filamenttipaineella, suuttimesta voisi valua ohuita muovilankoja.

Tätä kutsutaan stringingiksi.

Retraction eli takaisinveto tarkoittaa sitä, että ekstruuderi vetää filamenttia hieman taaksepäin ennen siirtymäliikettä. Tämä vähentää suuttimessa olevaa painetta ja ehkäisee filamentin valumista.

Kun tulostaminen jatkuu, filamentti työnnetään takaisin eteenpäin. Retraction-arvon pitää sopia tulostimen ekstruuderirakenteeseen. Bowden-tulostimessa tarvitaan yleensä enemmän takaisinvetoa kuin direct drive -tulostimessa.

Miksi 3D-tulostuksessa käytetään tuuletinta?

Tulostuspään lähellä on yleensä yksi tai useampi tuuletin. Hotendin jäähdytyspuhallin estää lämpöä kulkeutumasta liian pitkälle filamentin syöttökanavaan.

Toinen puhallin jäähdyttää juuri tulostettua muovia.

PLA tarvitsee yleensä melko voimakasta kappaleen jäähdytystä. Muovi halutaan saada jähmettymään nopeasti, jotta esimerkiksi ulokkeet ja pienet yksityiskohdat säilyttävät muotonsa.

ABS kaltaisilla materiaaleilla voimakas jäähdytys voi sen sijaan aiheuttaa ongelmia, koska kappale jäähtyy liian nopeasti ja alkaa vääntyä tai halkeilla.

Tämän vuoksi jäähdytysasetukset ovat materiaalikohtaisia.

3D-tulostin tulostamassa harmaata ulkovalon telinettä.
3D-tulostimen tuulettimet pitävät tulostuspään sopivassa lämpötilassa sekä jäähdyttävät itse tulostetta.

Miksi jotkin 3D-tulostimet ovat suljettuja?

PLA ja usein PETG voidaan tulostaa hyvin avoimella tulostimella. ABS, ASA, nylon ja polykarbonaatti hyötyvät kuitenkin tasaisesta ja lämpimästä tulostusympäristöstä.

Suljettu tulostustila eli enclosure vähentää ilmavirtoja ja pitää kappaleen ympäristön lämpötilan korkeampana.

Jos esimerkiksi ABS-kappaleen alaosa pysyy kuumana samalla kun yläosa jäähtyy nopeasti, eri osat kutistuvat eri tahtiin. Seurauksena voi olla warpingia tai halkeamia kerrosten välillä.

Kotelointi vähentää tätä ongelmaa.

Kotelointi ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hyvää ilmanvaihtoa. Jotkin filamentit voivat tulostuksen aikana tuottaa hajua, haihtuvia yhdisteitä ja pieniä hiukkasia, joten tulostustilan ilmanvaihdosta kannattaa huolehtia erikseen.

Resiini-3D-tulostin toimii eri tavalla

Kaikki 3D-tulostimet eivät käytä filamenttia. SLA-, MSLA- ja DLP-tyyppiset resiinitulostimet käyttävät nestemäistä valokovettuvaa hartsia eli resiiniä. MSLA-tulostimessa kappale syntyy nestemäiseen resiinialtaaseen. UV-valo kovettaa resiiniä kerros kerrallaan LCD-näytön läpi muodostuvan kuvion perusteella.

Tulostusalusta nousee vähitellen ylöspäin, ja kappale rakentuu käytännössä ylösalaisin.

Resiinitulostimilla voidaan tehdä erittäin tarkkoja yksityiskohtia, minkä vuoksi niitä käytetään esimerkiksi pienoismalleissa, figuureissa, koruissa ja hammastekniikassa. Niiden käyttö on kuitenkin sotkuisempaa kuin tavallisen FDM-tulostimen. Nestemäistä resiiniä pitää käsitellä asianmukaisin suojaimin, ja valmiit kappaleet täytyy yleensä pestä ja jälkikovettaa UV-valolla.

Kotikäytössä FDM-tulostin on tämän vuoksi usein helpompi ensimmäinen 3D-tulostin.

Mitkä asiat vaikuttavat 3D-tulostuksen laatuun?

Tulostuksen lopputulokseen vaikuttaa valtava määrä pieniä asioita.

Tulostusalustan pitää olla oikein säädetty. Suuttimen pitää olla sopivalla korkeudella. Filamentin pitää olla hyvälaatuista ja riittävän kuivaa. Tulostuslämpötilan, nopeuden, retractionin ja jäähdytyksen täytyy sopia käytettävään materiaaliin. Myös itse 3D-mallin suunnittelu vaikuttaa tulokseen.

Esimerkiksi liian ohut seinämä voi olla vaikea tulostaa. Liian suuri uloke voi vaatia tukia. Mekaanisen osan tulostussuunta vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kappale kestää kuormitusta parhaiten.

Tästä syystä 3D-tulostuksessa oppiminen ei lopu siihen, että tulostin osataan käynnistää. Kokemuksen karttuessa oppii suunnittelemaan kappaleita nimenomaan 3D-tulostusta varten.

Voiko 3D-tulostimella valmistaa oikeita varaosia?

Kyllä.

3D-tulostuksen yksi kiinnostavimmista käyttökohteista on juuri toiminnallisten varaosien valmistaminen.

Jos esimerkiksi pölynimurista rikkoutuu pieni muovinen kiinnike, valmistaja ei välttämättä myy kyseistä osaa erikseen. Jos osa voidaan mitata ja mallintaa, siitä voidaan tehdä uusi kappale 3D-tulostamalla. Sama pätee esimerkiksi autojen sisustan pieniin osiin, pienkoneiden muoviosiin, työkalujen pidikkeisiin, adaptereihin ja lukuisiin muihin tuotteisiin.

Materiaalin valinta on kuitenkin tärkeä. PLA ei sovellu jokaiseen kohteeseen. Kuumuudelle, UV-säteilylle, iskuille tai jatkuvalle mekaaniselle kuormitukselle altistuva osa voi vaatia PETGä, ASA, nylonia tai muuta teknisempää filamenttia.

Turvallisuuskriittisiä osia ei pidä valmistaa 3D-tulostamalla ilman asianmukaista suunnittelua, materiaalituntemusta ja testausta.

3D-tulostin valmistamassa harmaata ulkovalon kiinnitystelinettä.
3D-tulostimella pystyy valmistamaan monimutkaisia varaosia.

Miten 3D-tulostin toimii lyhyesti?

3D-tulostimen toimintaperiaate voidaan tiivistää melko yksinkertaisesti.

Ensin valmistetaan tai ladataan digitaalinen 3D-malli. Malli avataan slicerissa, jossa se jaetaan ohuiksi kerroksiksi ja muutetaan tulostimen ymmärtämäksi G-codeksi. Tulostimen ekstruuderi syöttää filamentin hotendiin, jossa materiaali kuumennetaan. Sulanut muovi puristetaan suuttimen läpi lämmitetylle tulostusalustalle.

Tulostuspää liikkuu G-coden määräämää reittiä pitkin ja muodostaa kappaleen ensimmäisen kerroksen. Tämän jälkeen Z-akseli liikkuu yhden kerroskorkeuden verran ja tulostin tekee seuraavan kerroksen. Prosessi jatkuu, kunnes kaikki kerrokset on valmistettu.

Yksinkertaisen toimintaperiaatteen takana on kuitenkin erittäin tarkka yhdistelmä mekaniikkaa, elektroniikkaa, ohjelmistoja ja materiaalitekniikkaa. Juuri se tekee 3D-tulostuksesta niin kiinnostavan valmistusmenetelmän. Samalla laitteella voidaan valmistaa tänään joulukuusenkoriste, huomenna pölynimurin adapteri ja ensi viikolla vaikeasti löydettävä varaosa.

Kun 3D-mallinnuksen ja tulostamisen perusteet oppii, rajoittavaksi tekijäksi muodostuu usein enää se, mitä osaa tai keksii suunnitella.

Vastaa